maanantai 31. maaliskuuta 2008

2. Avoimen amkin tehtävä/toiminta-ajatus, visio ja arvot

2. Avoin amkin tehtävä/toiminta-ajatus, visio, arvot

2.1 Avoimen amkin toiminta-ajatus

Avoimen ammattikorkeakoulun päätehtävänä on yksilön elinikäisen oppimisen ja ammatillisen kasvun mahdollistaminen. Avoin ammattikorkeakoulu antaa kaikille kansalaisille monipuolisen mahdollisuuden osallistua ammattikorkeakoulutasoiseen koulutukseen iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.

Avoin ammattikorkeakoulu toteuttaa koulutuksellista ja alueellista tasa-arvoa ja edistää ammattikorkeakoulu-opintojen saatavuutta. Se on osa ammattikorkeakoululaitosta ja kunkin ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuksen kokonaisuutta. Opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa voivat myös muodostaa opintopolun kohti tutkintoon johtavaa koulutusta.

2.2 Avoimen ammattikorkeakoulun visio 2012

Avoin ammattikorkeakoulu luo kansalaisille hyvät mahdollisuudet kehittää omaehtoisesti osaamistaan pärjätäkseen työelämässä, tutustuttaa kansalaisia laajasti ammattikorkeakouluopintoihin ja nostaa aikuisväestön koulutus- ja osaamistasoa.

Ammattikorkeakoulut tarjoavat osaamiseensa perustuvaa opetusta sekä joustavan opintopolun ammattikorkeakoulututkintoon.

Avoin ammattikorkeakoulu on suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tunnustettu tehtäväalue ja oleellinen osa ammattikorkeakoulujen koulutusrakennetta.

2.3 avoimen ammattikorkeakoulun arvot

Avoimuus

Kaikilla mahdollisuus opiskella iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta

Avoin amk –opetustarjontaa laajasti ja helposti saatavilla ja tarjonnasta tiedotetaan avoimesti

Tasa-arvoisuus

Avoin amk-opintoja tarjotaan opiskelijan asuinpaikasta ja kulttuuritaustasta riippumatta; Valtion tukemat osallistumismaksut mahdollistavat omaehtoisen hakeutumisen

Opintojen avuksi saatavilla tukipalveluita, esim. amkin kirjastopalvelut

Työelämälähtöisyys

On osa ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutusta ja aluekehitystehtävää, toteutusta kaikilla aloilla

Tarjonta ja siitä viestiminen suunnataan alueen työelämän tarpeet huomioon ottaen ja yhteistyössä toisten toimijoiden kanssa

4 kommenttia:

EsR kirjoitti...

kommentteja 7.4. kokouksessa:
- työelämälähtöisyys: " on tunnettu osa amkien aikuiskoulutusta..."
- keskeistä opetussuunnitelman mukaisuus sekä avoimuus (erotuksena tilauskoulutuksesta)
- tulisiko "toiset toimijat" kirjoittaa auki
- lisäys joustavista opetusmenetelmistä ?
- tulisiko korostaa kaiken amk-opetuksen työelämäläheisyyttä
- amkien profiilia korostettava ammattikorkeakouluina (eikä miniyliopistoina)
- t&k-toiminnan kytkeminen opetukseen: vaikuttaako tämä jotakin avoimen opetukseen ? Integroiduissa t&k-henkisissä opintojaksoissa tämäkin asia kohdattaisiin.
- onko työelämälähtöistä se, mitä työelämä ymmärtää tänään kysyä vai se, mitä uutta on tulossa ? Mitä tämä vaikuttaa avoimeen ?
- tukipalvelut tarjolla myös avoimen opiskelijoille
- ammattikorkeakoulu ylläpitää henkilön ammatillista kilpailukykyä
- avoimen maksupolitiikka on nyt erilaista eri amkeista; tulisiko maksujen olla samat ? (huom. valtion tuki on erisuuruinen volyymiltaan vaikka tuki-% on max 80). Entä työttömien tilanne ?
- tasa-arvonäkökulmaan kuuluu myös esteettömyys asuinpaikasta ja kulttuuritaustasta riippumatta

jamk kirjoitti...

2.1. Avoin amk antaa kaikille kansalaisille tasapuolisen ja monipuolisen mahdollisuuden osaalistua...
2.2 ok
2.3.
tasa-arvoisuus
avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoilla on saatavilla riittävät opiskelua edistävät tukipalvelut, kuten esimerkiksi kirjasto- ja tietopalvelut ja oikeudet tarvittaviin tietojärjestelmiin
työelämälähtöisyys
osana aikuiskoulutusta kukine ammatttikorkeakoulu kehittää alueensa työväestön osaamista avoimen ammattikorkeakouluopetuksen kautta

windy kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
windy kirjoitti...

"Tarjonnasta tiedotetaan avoimesti" -
eikö tiedottaminen yleensä ole sinänsä avointa, joten lienee turha mainita?