tiistai 16. syyskuuta 2008

Avoimen amkin strategia on valmistumassa

Vihdoin, monien vaiheiden ja näkemysten jälkeen on aihetta julkaista uusi versio avoimen amkin valtakunnalliseksi strategiaksi. Tekstiä on eri vaiheissaan karsittu ja kiteytetty, mistä kiitos verkoston toimijoille ja ohjausryhmän jäsenille. Pitemmittä puheitta: tutustu seuraaviin lukuihin ja halutessasi kirjaa kommentteja !

1. Johdanto

Avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkoston piirissä, verkoston ohjausryhmässä ja myös Arenen kokouksissa on syksystä 2007 kesään 2008 käsitelty eri vaiheissa olleita luonnoksia avoimen ammattikorkeakoulun valtakunnalliseksi strategiaksi. Jäljempänä olevat numeroidut tekstiosuudet ovat ohjausryhmän kiteytys keskeisistä asioista. Toiminnallisia mittareita täsmennetään vielä syksyn 2008 aikana, mistä syystä luku 5 on tässä vain "placeholder".

2. Strategian lähtökohdat

Avoimen ammattikorkeakoulun yhteisellä strategialla tähdätään avoimen ammattikorkeakouluopetuksen vahvistamiseen sekä toiminnan ja toimintaedellytysten jatkuvaan kehittämiseen. Strategia on ammattikorkeakoulujen yhteinen näkemys avoimen ammattikorkeakoulun tehtävistä ja roolista tulevaisuuden aikuiskoulutuksen kentällä. Strategia toimii perustana ammattikorkeakoulujen omille avoimen ammattikorkeakoulun toimintaa ohjaaville linjauksille ja strategioille.

Avoin ammattikorkeakoulu määritellään opintojärjestelmäksi, jossa voi iästä tai pohjakoulutuksesta riippumatta osallistua ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen ilman varsinaista tutkinto-opiskelijan oikeutta. Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen piiriin kuuluvat harjoittelua ja opinnäytetöitä lukuun ottamatta kaikki opetussuunnitelmien mukainen opetus eli AMK-tutkintoon johtava koulutus, ylempi AMK-tutkintoon johtava koulutus, ammatilliset erikoistumisopinnot ja ammatillinen opettajakoulutus. Avoin ammattikorkeakouluopetus on kiinteä osa ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutusta.





Strategian laadinnassa on otettu huomioon Opetusministeriön linjaukset raportissa ”Avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisen haasteet” (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2005:6) sekä valtakunnallisessa avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkostossa (2007-2009) tehdyt kehittämistoimenpiteet, määritykset ja suositukset.

3. Avoimen ammattikorkeakoulun arvot, toiminta-ajatus ja visio

Avoimen ammattikorkeakoulun arvot

Avoimuus

- Opiskelu on mahdollista iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.

- Tarjontaa on kaikilta ammattikorkeakoulun koulutusaloilta.

- Koulutus on helposti saatavilla.

Tasa-arvoisuus

- Opiskelu on mahdollista asuinpaikasta riippumatta.

- Toiminnassa huomioidaan maahanmuuttajat ja muut erityisryhmät.

- Kohtuulliset osallistumismaksut mahdollistavat omaehtoisen hakeutumisen opiskelijaksi.

Työelämälähtöisyys

- Koulutus on osa ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutusta ja aluekehitystehtävää.

- Tarjonnan suunnittelussa otetaan huomioon alueen työelämän tarpeet.

- Avoin ammattikorkeakoulu tekee yhteistyötä muiden keskeisten toimijoiden kanssa.


Avoimen ammattikorkeakoulun toiminta-ajatus

Avoimen ammattikorkeakoulun päätehtävänä on kansalaisten osaamistason vahvistaminen mahdollistamalla yksilön elinikäinen oppiminen ja ammatillinen kasvu. Avoin ammattikorkeakoulu toteuttaa koulutuksellista ja alueellista tasa-arvoa ja edistää ammattikorkeakouluopintojen saatavuutta. Avoin ammattikorkeakoulu antaa kaikille kansalaisille monipuolisen mahdollisuuden osallistua ammattikorkeakoulutasoiseen koulutukseen iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta ilman tutkinto-opiskelijan opinto-oikeutta. Opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa voivat myös muodostaa opintopolun kohti tutkintoon johtavaa koulutusta.

Avoimen ammattikorkeakoulun visio 2012

Avoin ammattikorkeakoulu on suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tunnustettu tehtäväalue ja oleellinen osa ammattikorkeakoulujen koulutusta ja aluekehitystehtävää. Kansainvälisyys on rakentunut kysyntälähtöisesti osaksi avoimen ammattikorkeakoulun toimintaa. Avoimen ammattikorkeakoulun opintopolku on toimiva osa ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintaa.

4. Avoimen ammattikorkeakoulun strategiset tavoitteet 2009-2012

Avoimen ammattikorkeakoulun strategiset tavoitteet perustuvat avoimen ammattikorkeakoulun toiminta-ajatukseen ja määrittävät miten etenemme kohti visiota. Strategiset tavoitteet liittyvät avoimen ammattikorkeakoulun roolin ja profiilin selkiyttämiseen, toiminnan laajuuden ja resurssien kasvattamiseen, opetuksen sisällön ja laadun kehittämiseen, sekä prosessien ja hallinnollisten puitteiden selkiyttämiseen.

Avoimen ammattikorkeakoulun strategiset tavoitteet:

Roolin ja profiilin vahvistaminen

- Avoimella ammattikorkeakoululla on selkeä tehtävä aikuisväestön osaamisen vahvistamisessa ja ammatillisen kasvun tukemisessa. Kohderyhmänä ovat työikäiset kansalaiset, joiden tavoitteena ammatillisen osaamisen lisääminen, itsensä kehittäminen tai AMK-tutkinnon suorittaminen tulevaisuudessa.

- Kehitetään opintopolun käyttöönottoa sekä aikuisten että nuorten tutkintoon johtavassa koulutuksessa.

- Lisätään maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksia tarjoamalla ammattikorkeakouluopintoihin valmentavaa suomenkielen opetusta ja muita opiskelu- ja ammattivalmiuksia varmistavia opintoja.

Toiminnan laajuuden ja resurssien kasvattaminen

- Avoimen ammattikorkeakoulutoiminnan laajuutta kasvatetaan valtakunnallisesti 45 000 opintopisteen tasolle vuoteen 2012 mennessä. Tämän mahdollistamiseksi nostetaan avoimen ammattikorkeakoulun valtion rahoitus 5 miljoonaan euroon.

- Lisätään toiminnan vakautta sopimalla rahoitus tavoitekausittain ja kytkemällä rahoitus laskennallisina vuosiopiskelijapaikkoina ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen perusrahoitusmallin osaksi.

- Jatketaan avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkoston rahoitusta vuoteen 2012 asti yhtenäisen kehittämistyön jatkamiseksi.

- Turvataan ruotsinkielisen opintotarjonta tarvittaessa lisäresurssein.


Opetuksen sisällön ja laadun kehittäminen

- Laajennetaan avoimen ammattikorkeakoulun toiminta koskemaan kaikkea ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmien mukaista toimintaa harjoittelua ja opinnäytetyötä lukuun ottamatta: AMK-tutkintoon johtava koulutus, ylempi AMK-tutkintoon johtava koulutus, ammatilliset erikoistumisopinnot ja ammatillinen opettajakoulutus.

- Avoimen ammattikorkeakoulun laatua kehitetään osana ammattikorkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmiä.


Prosessien ja hallinnollisten järjestelmien selkiyttäminen

- Varmistetaan valtakunnallisen avoinamk.fi -portaalin erillisrahoitus, jotta sitä voidaan hyödyntää valtakunnallisesti yhtenäisessä toiminnan markkinointiviestinnässä ja opiskelijoiden sähköisessä asioinnissa.

- Varmistetaan maahanmuuttajien valmentavien opintojen lainsäädännöllinen pohja ja erillisrahoitus.

- Selkiytetään avoimen ammattikorkeakouluopiskelijan opintososiaalinen asema ja luodaan joustavuutta lisääviä käytäntöjä.

5. Seurantajärjestelmä

(tässä pidetään paikkaa seurantamittareita koskevalle tekstille/taulukolle)

Liite - Avoimen ammattikorkeakoulun toimintamuodot

Toimintamalli

Avoimena ammattikorkeakouluopetuksena voidaan järjestää kunkin ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmiin kuuluvia ja hyväksyttyjä opintojaksoja, ei kuitenkaan opinnäytetyötä tai työharjoittelua. Avointa ammattikorkeakouluopetusta tarjotaan kaikilla ammattikorkeakoulututkintoon johtavilla koulutusaloilla ja lisäksi ammatillisessa opettajakoulutuksessa. Opetusta järjestettäessä otetaan huomioon alueelliset tarpeet. Opetukseen voi osallistua kuka tahansa iästä tai pohjakoulutuksesta riippumatta.

Avoimen ammattikorkeakoulun opintoja järjestetään ammattikorkeakoulujen omana opetuksena ja sitä voidaan järjestää myös yhteistyössä muiden koulutusorganisaatioiden kanssa. Avoimen ammattikorkeakoulun opetus on järjestetty ammattikorkeakoulujen koulutusaloilla eri tavoin. Toteutustapoina ovat erillisissä ryhmissä toteutettu opetus ja tutkinto-opiskelijoiden mukana toteutettu integroitu opetus. Opetusta toteutetaan joustavin opetusjärjestelyin.

Avoimen ammattikorkeakoulun opetusta ei ole opintojen tarjoaminen liiketaloudellisena maksullisena toimintana. Avoimen ammattikorkeakoulun opintoina tarjottavat opintojaksot perustuvat ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmiin ja niissä opiskelevat suorittavat opintopisteitä. Täydennyskoulutus ei liity kiinteästi olemassa oleviin opintojaksoihin. Avoin ammattikorkeakoulu-opetus on avointa kaikille. Täydennyskoulutuksen osallistujille koulutuksen tilaaja tai järjestäjä asettaa valintakriteerit.

Avoimen ammattikorkeakoulun opetus on opetusministeriön tukemaa ja opiskelijalta peritään maksu toiminnan järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten perusteella. Osallistumismaksujen määrittämistä yksittäisessä ammattikorkeakoulussa ohjaa asiaa koskeva asetus.

Opiskelijat

Toiminnan pääasiallisena kohderyhmänä on työikäinen väestö. Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoilla on monia opiskelumotiiveja. Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijaprofiiliselvityksen mukaisesti (selvityksen tiedot) opiskelijoista on erotettavissa omiksi ryhmikseen opiskelulle asetettujen tavoitteiden perusteella seuraavat ryhmät:

- ammatillisen osaamisen lisääjät

- itsensä kehittäjät

- tutkintotavoitteiset opiskelijat.

Lukuina opiskelumotiivit jakautuvat selvityksen mukaan seuraavasti

Ammatillisen osaamisen lisääminen (41,5 %)

Itsensä kehittäminen (24,2 %)

AMK-tutkinto tulevaisuudessa (24,1 %)

AMK-tutkinnon loppuun suorittaminen (2,5 %)

Jokin muu motiivi (7,7 %)

Avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkosto (2007-2009)

Avoin ammattikorkeakoulu -toimintaa edistetään kehittämisverkostossa, jossa ovat edustettuina kaikki avointa ammattikorkeakouluopetusta järjestävät ammattikorkeakoulut. Valtakunnallinen avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkosto toimii opetusministeriön kokoamana vuosien 2007-2009 aikana. Verkoston toiminnan koordinoinnista vuosina 2007–2009 vastaa Satakunnan ammattikorkeakoulu (OPM tavoitesopimus 243/522/2006). Verkostossa on jäsen/jäseniä jokaisesta ammattikorkeakoulusta. Lisäksi jokainen ammattikorkeakoulu on nimennyt yhteyshenkilön kehittämisverkostoon, jonka tehtävänä on tarkastella verkoston kokouksissa käsiteltäviä asioita oman ammattikorkeakoulun näkökulmasta ja tuoda tarvittaessa esiin oman ammattikorkeakoulun kanta käsiteltäviin asioihin.

Verkoston tehtävänä on seurata ja edistää avoimen ammattikorkeakoulutoiminnan kehittämistä ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä. Verkoston toiminnan tavoitteena on erityisesti

- tukea avoimen ammattikorkeakoulun toimijoita edistämään väestön mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja ammatilliseen kasvuun

- edistää avoimen ammattikorkeakoulun tunnettavuutta valtakunnallisesti

- edistää ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä

- edistää yhteisten toimintamallien ja pedagogisten näkemysten muodostumista avoimessa ammattikorkeakoulutoiminnassa

- kehittää avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijapalveluita ja sähköistä asiointia

- ennakoida avoimen ammattikorkeakoulun kehitystä pitemmällä tähtäimellä.


Avoimen ammattikorkeakoulun kehittämisverkosto tiivistää toiminnallaan ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä ja vähentää niiden keskinäistä kilpailua. Verkosto edistää toisilta oppimista ja tukee avointen ammattikorkeakoulujen henkilöstön monipuolista ja ajantasaista osaamista. Avoimen ammattikorkeakoulutoiminnan monipuoliseksi kehittämiseksi verkostosta on muodostettu eri kehittämiskohteisiin keskittyviä teemaryhmiä, jotka vaihtelevat tarpeen mukaan. Kehittämisverkoston työskentelystä laaditaan vuosittain tarkempi toimintasuunnitelma strategian toteuttamiseksi.